Mä laitan mun kädet ristiin ja rukoilen

Noin mä iltasin teen. Joka ikinen ilta. Mulle tulee siitä hyvä fiilis. Tosi turvallinen ja sellanen, et musta välitetään ja kaikki järjestyy. Uskosta on tullu mulle tärkee asia vasta ihan parin vuoden sisällä. Mua on pienestä pitäen opetettu rukoilemaan ja oon käyny seurakunnan päiväkerhon, joten usko on aina ollu osa mun elämää. Pienenä ei vaan ymmärrä kaikkee, eikä ota sitä niin tosissaan kun ei oo vielä kohdannu kaikkee sitä pahaa, missä usko tuo lohtua. 

Pari vuotta sitten kun mun mummi kuoli mä päätin, et tää oli tässä. Jos Jumala oikeesti vie multa pois mulle tärkeen ihmisen, nii miks mä kunnioittaisin jotain sellasta? Mul oli aina paha olla, ja sillon kun mul oli ihan hyvä mieli, niin silti tuntu et jotain puuttuu eikä tää hyvä olo oo ihan täydellistä. Sit valitin mun pahasta olosta äidille ja tää kehotti rukoilemaan. Mä muistan kuinka mä katsoin sitä halveksivasti ja kysyin: "Ootko sä tosissas?" Äiti ei sanonu siihen sillon mitään, se ties et mikään saarna ei auta vaan mun piti saada aikaa miettiä. Sit yhtenä iltana, kun mun oli kaikkein pahin olla ja mulla oli kamala kuristava tunne, mä päätin rukoilla. 

Mä en ollu koskaan kohdannu mitään sellasta. Mulle tuli melkein saman tien tosi hyvä olo ja se kuristava tunne lähti pois. Mulle tuli sellanen olo, et mun olis pitäny tehä toi paljon aiemmin. 

Vuos sit mulla oli tosi vaikeeta. Mun kavereilla meni tosi huonosti, eikä mun omissakaan asioissa ollu kehumista. Mä en sillon rukoillu kertaakaan ja sorruin tekemään tyhmyyksii. Mä en uskonu, et rukoilu olis oikeesti auttanu siin tilanteessa. Nyt jälkeenpäin kun miettii, nii se olis ehkä just ollu se asia minkä avulla niistä ikävistä asioista ois päässy paremmin yli.

Mä en oo mikään kiihkouskovainen, enkä oo koko ajan tekemässä ristinmerkkii tai mitää, mut usko on nykysin tosi iso asia mun elämää. Mä oon normaali nuori jolla on ihan normaali elämä, enkä mä esimerkiks käy kirkossa jos mun ei oo ihan pakko. Mä osotan mun uskon sillä, et mä rukoilen joka ilta kaikkee hyvää mun perheelle, ystäville ja niille mun rakkaille, jotka on jo päässy tonne ylös.

                                                         Kuvan löydätte täältä 

Mulle tuli kauhee halu kirjottaa teille vaihteeks jotain vakavampaa. Olin siis tänään aamulla riparitapaamisessa, jota kutsuttiin lähetyssafariks. Tutustuttiin vähän lähetystyöhön eripuolilla maailmaa, ja sain siitä nyt tän usko-teeman. Mun on pakko sanoo, et se lähetyssafari oli mun mielestä tosi mielenkiintonen. Mua alko heti kiinnostaa lähetystyö jossain päin maailmaa. 

Tähän loppuun mä aattelin laittaa teille vielä pari kuvaa. 

                                                                    ~

                                                               ~

                                                                   ~


Mun mielestä tähän on hyvä lopettaa. Hyvää viikonloppua ja ens viikkoa jokaselle!